Olen tässä miettinyt haaveilua. Tajusin vähän aikaa sitten, että kun olin masentunut, en pystynyt haaveilemaan. Ja mä olen siinä ollut aina hyvä. Todella hyvä. Muutaman kerran mm ihmettelin että: ”Mitä ihmettä, enkä mä voittanutkaan lotossa, vaikka jo periaatteessa kulutin haaveissani koko summan?” Mä haaveilen, että jonain päivänä mulla on rahaa
Mä elän tällä hetkellä lasteni kautta, tunnustan sen avoimesti. Olen saanut toipua heidän elämäänsä seuraten ja sen yksinkertaisuutta ihaillen. Siinä on jotain niin hienoa. Esimerkiksi tällä viikolla 3v poikani rakensi itelleen junarataa BRIO:n osista ja kun sai sen valmiiksi, huudahti ihan innosta soikeana itelleen: ”Se on hieno! Minä olen hyvä
Pikkujoulukausi. Koomikon kiireisin vuodenaika. Lapset kipeenä. Treeneihin pitäis mennä. Kämppä homeessa. Auto rikki. Selkäkin kiukuttelee. Kaiken tämän keskellä alkaa taas pinna kiristymään ja hihat lyhenemään kun ne käryää koko ajan.Tästä blogistakin oli taukoa kun ei kerinny. Viimeksi eilen mietin itsekseni, että kuinka iso osa tästä kiireestä on itseaiheutettua. Tai ei
Juttelin tänään rakkaan ystäväni kanssa. Hän sanoi kommentin: ”Jokaisen masentuneen ihmisen takana on elettyä elämää”. Jäin keskustelumme jälkeen miettimään noita sanoja. Tietyllä tavalla jos kärsit masennuksesta juuri tällä hetkellä, voit ajatella itsestäsi että ompahan tullut elettyä. Ja niin se on. Voit olla ylpeä siitä, että olet elänyt ja kokenut. Ja