Mä tarviin lomaa. Ystävistäni. Ja halauksen.

Mä rakastan ystäviäni. Niitä ei ole paljoa, mut ne on tärkeitä mulle. Tarkoitan siis niitä, joille voi laittaa luurin kiinni ilman että tarvii koskaan selitellä mitään syytä tms. Sellaisia jotka tietää että ne on tärkeitä ilman että sitä pitää toitottaa niille koko ajan. Mut mä tarviin lomaa. Kaikista. Meillä kaikilla

Kevät – Se se on kuulkaa perseestä!

Ystäväni sanoi vähän aikaa sitten hyvin: ”Kevät on meille hulluille vaikeaa aikaa” Ja se on. Voisi luulla ettei ole. Että aurinko ja valon lisääntyminen auttais. Mut ei auta. Kun tulee suoristuspaineita siitä, että pitäis voida paremmin. Ja sit alkaa miettimään, että miksi mä en voi paremmin, ja sit tulee mieleen

Flunssa. Ja ammattiauttajien tarve.

Miesflunssa. Pahin tauti sitten ebolan ja mustan ruton. Tästä on muuten jopa tutkimuksia, miten tietyt flunssavirukset vaikuttaa miehiin pahemmin mitä naisiin. Mulla alkaa kuitenkin olemaan pikkujoulukeikat tehtynä ja se on joka vuosi sama homma. Viimeisellä viikolla iskee hirveä miesflunssa. Tämä on kuitenkin ollut raskas viikko muutenkin. Yksi ystäväni oli juoksemassa

Ystävyys, suru ja mitä näitä nyt on…

Suru-uutinen saavutti viime viikon lopulla. Hyvä ja rakas ystäväni menehtyi syöpätaistelun jälkeen. Asia oli toki odotettavissa ja ei siinä mitään. Mutta. Asian lopullisuus tuo siltin puseroon kaipauksen ja ikävän. Olin perjantaina vielä Iskelmän pikkujouluissa ja eräs työkaverini lauloi Kirkan Hetki lyö: ”Hetki lyö, viime hetki lyö Kukaan aikaa lahjomaan ei