Sukupuolineutraalius, Miksi?

Tämä on nyt vähän sekava kirjoitus, koska olen vähän sekava. Ja on täysin totta, että ymmärtääkseni yksikään virallinen taho ei ole ajamassa sukupuolineutraalia kasvatusta. Tätä lähinnä huutaa kaikki iltapäivälehdet ja sen jälkeen kaikilla tuntuu olevan asiasta mielipide. Siitä lähti tämäkin kirjoitus syntymään.

Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa ei saa enään kutsua poikia pojiksi ja tyttöjä tytöiksi, vaan pitää kutsua nimeltä. Tämä herätti mussa ensin hyvin voimakkaita tunteita. ”Antakaa poikien olla poikia”-tyylisesti. Mutta. Mä olen yrittänyt opetella hengittämään ensin ja sitten vasta reagoimaan. Tää auttaa aika paljon myös masennuksen käsittelyssä. Sekä se, että oppisi valitsemaan taistelunsa. Mielellään valitsee ne, jotka voi voittaa. Eli vaimon kanssa ei kannata tapella. Vaikka tuntuisi että voitat, niin tosiasiassa häviät siltin. Elämän totuus.

Mutta koulut ja päiväkodit. Silloin kun minä olin lapsi (lausutaan värisevällä äänellä, kokeile uusiks), silloin kun minä olin lapsi, meillä ei ollut samassa ryhmässä kymmeniä lapsia. Meitä oli ryhmä, jonka ohjaaja tunsi. Nimeltä. Usein varmasti huusi hänkin että: ”Nyt pojat loppuu tuollainen!” Ja yläasteella sen kuuli vielä useammin. Mutta hän tunsi meidät. Jokaisen. Ilman että se oli määrätty. Onko niin että tänä päivänä meidän opettajamme ja lastenohjaajamme ovat niin ylityöllistettyjä, että joutuvat hyppimään ryhmästä toiseen joko paikkaamassa toisten sairaslomia tai jäävät itse sairaslomalle? Ja kun opettaja tai ohjaaja ei tunne lapsia, kutsutaan tietenkin pojiksi ja tytöiksi. Unohtuu väkisinkin persoona. Vanhempani olivat muutama vuosi sitten tavanneet mun ekaluokan opettajan kaupungilla, ja  hän muisti mut edelleen. Hyvällä.

Tämä on syy miksi pidän tästä ajatuksesta, että kutsutaan nimeltä. Lapset ovat persoonia. Heitä pitäisi käsitellä sellaisina. Mutta kuten aina, mennään tässäkin jonkun byrokraatin vuoksi metsään ja pahasti. ”Tämä on aivan loistava ajatus että lapsien persoona pitää tunnistaa, eikä käsitellä heitä vain kasvottomana ryhmänä! Tehdään tästä pakko!” Ja sitten lehdet nostavat tästä uutisen. Ja koska haluavat kilpaillulla alalla itselleen lukijoita otsikoivat sen niin, että saavat lukijoita. Ja me jaetaan otsikko somessa ja otetaan kierroksia asiasta. Kun oikea ongelma ei ole se, että poikia pakotettaisiin pojiksi ja tyttöja tytöiksi, vaan se että ohjaajat ja opettajat ovat ylityöllistettyjä? Ja byrokraatti, joka ei näe itse ongelmaa eikä ole koskaan edes käynyt päiväkodissa tai koulussa oman lapsuutensa jälkeen, päättää että tämä on ratkaisu.

Mä vertaan tätä nyt miehisesti autoihin. Koska tykkään autoista. Paitsi omastani, jonka haluan taas vaihtaa. Puhutaan tästä kuitenkin joku toinen kerta. Mutta tämä on vähän sama kuin sanoisi, että kaikki autot on isoja. Ei ole. Autot voivat olla isoja, mustia, rumia tai saksalaisia. Tai sitten isoja, mustia, rumia JA saksalaisia. Kaikki on mahdollista. Jokainen auto on erilainen, ihan niinkuin jokainen lapsikin on erilainen. Mutta siltin mä puhun autoista, enkä luettele esim kaikkia automerkkejä erikseen. Vaan puhun autoista. Joo joku nyt sanoo, että autolla ei ole persoonaa, mutta silloin ei ole tavannut mun autojani. Mun autoilla on usein nimetkin. Outo tapa, tiedän. Mutta samalla tavalla meidän pitää pystyä tunnustamaan, että pojat on poikia. Ja tytöt on tyttöjä.

Mulla on kaks poikaa ja yks tyttö. Olen miettinyt tosi paljon, että olenko mä ohjannut heitä johonkin muottiin. Ja todennut etten ole. Tyttöni on pienestä pitäen ollut hyvin tyttömäinen. Ja pojat. No he ovat olleet poikia. Leikkineet myös nukeilla, mutta autot ovat siltin olleet se juttu. Ja kura. Käsittämätön määrä kuraa. Ja tyttöni on leikkinyt poikien leluilla, koska niitä nyt vain on sattuneesta syystä talossa ollut erittäin paljon. Mutta samalla hän on itse valinnut vaatteensa jo 4 vuotiaasta lähtien, mä olen vaan sanonut, että onko päällä tarpeeksi. Joka on isän tehtävä. Vahtia että tytöllä on tarpeeksi vaatetta, ja tarpeeksi peittävää vaatetta. Olkoonkin, että nyt ekaluokkalaisena hänellä saattaa samaan aikaa olla päällä kaikki 178 eri pinkin sävyä… Ja petsit on se juttu. Mulla ei ole MINKÄÄNLAISTA käryä mitä ne ovat, mutta sellaisia pieniä värikkäitä ja kovaäänisiä otuksia meillä on kaikki paikat täynnä. Kuulemma tyttöni luokkakavereita. Ja niillä on kaikilla niitä petsejä mukanaan. Meillä tyttö saattaa olla se kuraisin tyyppi eteisessä, mutta se ei vähennä hänen persoonastaan mitään. Ja samalla mun poika vihaa kylmää ja märkää ja pimeää. Ja vaikka tyttöni saattaa hyvinkin olla lapsista se joka ensimmäisenä ajaa mopolla, hän on siltin mun prinsessani.

Mutta koska byrokraatti ei ymmärrä mitä päiväkodissa ja koulussa tapahtuu, se ei tarkoita etteikö päiväkodin ja koulun henkilökunta tietäisi. Olisiko nyt niin että luotetaan näihin kasvatusalan ammattilaisiin ja annettaisiin heidän tehdä työnsä? On hyvä että byrokraatti antaa ohjeita ja määräyksiä, mutta nuo tyypit joiden käsiin me annamme meidän rakkaimpamme, osaavat kyllä työnsä. Annetaan heidän tehdä se. Jooko?

Kaikesta huolimatta, halailkaa toisianne!

-Sampsa-

 

Jälkikirjoitus.

Lisäys. Muutama hyvä ystäväni kyseli minulta tästä, joten selvennettäköön.Ja muistakaa että tämä on mun BLOGI, ja kirjoitan sitä välillä vähän provosointimielessä. ;)

Kun sanon pojat on poikia ja tytöt tyttöjä, tarkoitan sillä sitä, että vaikka poika haluaisi pistää päälleen pinkin paidan, niin sitä ei pitäis kieltää sen perusteella koska ”se ei ole poikamaista”, tai jos tyttö haluaa leikkiä autoilla tai kurassa ulkona, sama juttu. Uskon vakaasti siihen, että JOKAINEN LAPSI ON PERSOONA. Erilainen. Ja hänen pitää antaa sitä olla. Riippumatta siitä mitä hänen housuissaan on tai ei ole. Mutta annetaan siltin kaikkien olla sitä mitä he ovat. Ja rohkaistaan siihen. Peace and love.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *