Antakaa isien olla isiä

Onko isänpäivä tärkeä?

Itselleni tuli jopa hieman yllätyksenä se että se on minulle niinkin tärkeä. Syksy on mulle stand up -koomikkona superkiireistä aikaa. Mutta samaan aikaan osuu isänpäivä. Tänä vuonna on samana viikonloppuna myös vaimolla menoa, eli lapset menee mummolaan, enkä mä saa sunnuntaiaamuna laulua ja kahvia jne. Huomasin loukkaantuvani. Ja samalla järkytyin asiasta. Isänpäivä on minulle ollut aina tärkeä, mutten ole koskaan tajunnut, että se on noin tärkeä. Järkytyin siitä miten huomasin reagoivani. ”Minulle kuuluu isänpäivä, ja jos sitä ei järjestetä, niin minua ei siis arvosteta?!?” Tiedän olevani lapsille tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, mutta onko minulla oikeus loukkaantua siitä, että en saa viettää isänpäivää isänpäivänä? Tietyllä tavalla on. Minä olen perheen isä, ja se on minulle tärkeää. Ja tiedän sen olevan myös lapsille todella tärkeää. Vaimoni on kuitenkin vuosien aikana uhrannut NIIIN päaljon asioita, että minä saisin tehdä työtä jota rakastan, joten vaikka minulla onkin lupa loukkaantua, pitää asiat kuitenkin laittaa tässäkin kohtaa oikeaan perspektiiviin. Me juhlimme isänpäivää siis jokin toinen päivä.

Mutta entäs lapset joilla ei ole isiä?

Olisiko läheisenpäivä parempi?

Luin tällä viikolla iltapäivälehdestä jutun, jossa kerrottiin että helsinkiläinen päiväkoti ei vietä isänpäivää vaan läheisenpäivää. Ensin suutuin. Ja otin kierroksia oikein kunnolla. Ja paras ystävänikin suuttui. Soitti mulle ja raivosi. Ja ymmärsin häntä. Jokainen päiväkoti siis voi uutisen mukaan päättää itse, vietetäänkö heillä isänpäivää vai läheisenpäivää. Jutussa sanotaan että ”Päätös voidaan tehdä, vaikka vain yhden lapsen traumaattisten kokemusten vuoksi.” Tämä on nyt vaan mun mielipiteeni, mutta mennäänkö tässä nyt vähän se kuuluisa pakara edellä sinne vielä kuuluisampaan havukasviin? Mä olen yksinhuoltajan lapsi itekin, eikä isänpäivä ole aina ollut helppoa aikaa mullekaan lapsena. Mutta jos yhdellä lapsella on asian suhteen vaikeaa, niin pitääkö kaikkien kokea kurjuutta? Miksi kaikilta muilta kielletään isänpäivän vietto, koska yhdellä ei ole isää jonka kanssa sitä viettää? Jälleen kerran, mä ymmärrän että kaikilla ei isää ole läsnä. Mutta isolla osalla on. Ja kaikilla on sellainen kuitenkin ollut jossain vaiheessa elämää, ainakin siittämisvaiheessa. Entäs ne lapset joiden isä on esim kuollut, ja heille on supertärkeää saada muistaa isää erityisesti yhtenä päivänä vuodesta. He eivät nyt saa sitä tehdä, koska yhdellä on traumaattisia kokemuksia. Ei se voi olla näin. Eihän?

Annetaan isien olla isiä!

Surullista tässä on se että miehen ei anneta enään olla mies. Eikä naisen nainen. ”Kaikki osaa kaikkia” joo, mutta toinen on jossain asiassa parempi kuin toinen, ja päinvastoin. Meillä on eri vahvuuksia. Myös ihmisinä. Riippumatta siitä onko housuissa hana vai uppopumppu. Lasten pitää saada viettää isänpäivää. Se kuuluu heille. Ja se kuuluu meille isille. Meidän kuuluu saada ne järkyttävän huonosti tehdyt kortit ja huonolaatuiset avaimenperät aamulla. Jos lapsella ei ole isää läsnä, hän voi tehdä isänpäiväkortin isovanhemmilleen tms. Niin on toimittu päiväkodeissa jo vuosikymmenet. Annettaisko vaikka niille päiväkodin ihmisille sen verran luottoa, että he osaavat ottaa sen yhden lapsen huomioon sen verran, että lapsi kokee olevansa tärkeä vaikkei nyt isänpäivää vietäkään. Turhaa pilata kaikkien isänpäivää. Minä ainakin vaadin että meillä sellaista vietetään. Vaikka sitten lauantaina.

 

Kaikesta huolimatta, halailkaa toisianne

-Sampsa-

 

Edit 3.11.2017

Kiitos Iltalehti. Tämä olikin sitten jossain määrin uutisankka. Päiväkoti tiedotti seuraavaa: ”Tänään on laajasti uutisoitu, että joissain päiväkodeissa on alettu puhumaan isän- ja äitienpäivän sijaan Läheisen päivästä. Esimerkkinä on ollut muun muassa Yliskylän päiväkoti. Korjaan uutisointia sen verran, että Yliskylän päiväkodissa puhutaan edelleen isänpäivästä ja äitienpäivästä, mutta sinne osallistumaan on tervetullut isän/äidin lisäksi muu lapselle tärkeä aikuinen. Helsinkiläiset perheet ovat monimuotoiset ja on tärkeää, että kaikki lapset ja kaikki perheet voivat osallistua kaikkeen toimintaamme arvostettuina ja tervetulleina. Sama käytäntö on toki ollut jo aikaisemminkin, mutta pyrimme muuttamaan esimerkiksi kutsuissa käytettävää kieltä inklusiivisempaan suuntaan – tarkoituksena on, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua isän-/äitienpäivätapahtumaan oman tärkeän aikuisen kanssa eikä tulla suljetuksi pois tällaisista tilaisuuksista. Toivomme siis pääsevämme pois siitä, että osa perheistä on joutunut ”hyväksyttämään” päiväkodilla sen, että tilaisuuteen osallistuukin syystä tai toisesta joku muu kuin äiti tai isä.”

Eli tämä oli taas täysin turhaa. Seuraavan mä kirjoituksen mä kirjoitan siitä miten palaa käämi tohon iltapäivälehtien paskan kirjoittamiseen.

TÄSSÄ myös Helsingin kaupungin korjaus uutisointiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *