Erakkous. Uhka vai mahdollisuus?

Vietän syntymäpäiviäni mökillä. Yksin. Jalassa Iskelmän kuuntelijan viime talvena mulle tekemät villasukat, ja tuijotan takkatulta. Olen onnellinen. Ja onnekas.

 

Muistan aina nauraneeni isälleni, miten hän viettää suuria aikoja omalla mökillään yksin (nykyään koiran kanssa). Tyyliin: ”Miten joku voi olla itekseen noin kauan ja nauttia siitä?” Mutta samalla kun vietän iltaa itekseni ja mittariin tulee 43v, niin tajuan jotain. Työni on sosiaalista. Harrastukseni ovat sosiaalisia. Lapset ovat pieniä. Elämäni on työn ulkopuolella taksikuskina olemista eri harrastusten välillä. Ja aina pitää hymyillä kaikille. Vaikka ei jaksais.

Pieni hetki itekseen, on ihan tervetullut. Huomaan kaipaavani sitä, että saan mennä saunaan ilman, että pitää vahtia milloin nuorin kaatuu kiukaaseen. Ottaa saunaoluen ja pieraista. Tai käydä ulkona vilvoittelemassa ilman, että keskimmäinen ihmettelee miksi männynneulaset pistävät. Tai miten vanhin opettelee helikopterin tekoa (miehet ymmärtää). Huomaan nauttivani siitä, että saan tehdä tulen takkaan ilman, että joku neuvoo minua. Huomaan nauttivani siitä minun ei TARVITSE tehdä mitään. Saan katsoa lempisarjojani Netflixistä ja Viaplaystä. Ilman että joku huutaa: ”Pyyhkimään!”

 

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan lapsiani, ja teen kaikkeni heidän eteensä. Kaikkeni. Mutta huomaan nauttivani tästä. Ettei edes vaimoni ole täällä. Vaan että saan olla itsekäs ja ajatella vain itseäni. Teen ruokaa kun on nälkä, lämmitän saunan kun siltä tuntuu ja saan olla itsekäs. Vaikka minulla onkin samaan aikaan huono omatunto siitä että olen yksin ja se tarkoittaa sitä että vaimoni on yksin kolmen alle 11v lapsen kanssa. Mutta olen päättänyt, että istun nyt täällä olen sen ansainnut.

 

Ymmärrän isääni päivä päivältä enemmän. Arvostan tuota miestä. Tänään istuin melkein tunnin mökin terassilla ilman puhelinta. MINÄ! Kahvikuppi kädessä, kuuntelin tuulta, lintuja, ja sadetta. Nautin hiljaisuudesta. Mietin paria pikkuprojektia. Ja Mikko Alataloa. ”Katson maalaismaisemaa, ja ymmärrän. Miten onnellinen voikaan olla hän. Joka aina täällä saa vain asustaa”. Olen sydämeltäni maalaispoika. Ja huomaan että iän myötä myös erakko.

 

Olen myös tehnyt isoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Niistä myöhemmin lisää. Blogi ei lopu. Päinvastoin. Nyt näitä kirjoituksia saattaa lakaa tulla vaikka tasaisemmin….

 

Halailkaa toisianne!

-Sampsa-

One comment

  1. Eeva-Maria sanoo:

    I feel you :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *