Ylipaino on ylivoimaa?

Tää ihmisen kroppa on kyllä mielenkiintoinen kokonaisuus. Mä olen taistellut viime vuodet ylipainon kanssa. Välillä enemmän, välillä vähemmän onnistuen. Olen viimeisen vajaan parin vuoden aikana saanut tiputettua painoani yli 25kg, ja se on ollut ISON työn takana. Nyt tämän kevään vaikeuksien myötä huomaan taas syöväni mitä omituisempaa sontaa, ja se näkyy painossa saman tien. Paino nousee taas. Tunnen epäonnistuvani. Tuntuu että: ”Antaa olla, en mä kuitenkaan onnistu”. Paskat.

Olen tästä ennenkin puhunut, miten masennuksen kanssa taisteleva ihminen taistelee kontrollinpuutteen kanssa. En ole psykologiaa lukenut, mutta tämä on siis havainto, jonka olen tehnyt oman sairauteni ja muiden vastaavasta kärsivien kanssa juteltuani. Kun kontrollin tunne häviää, siitä yrittää pitää kiinni kovempaa, ja helposti saattaa ottaa itselleen uusia projekteja, joista saisi kontrollin tunteen takaisin. Kohta elämä on pelkkiä projekteja, joista ei mistään ole mitään otetta ja se vain ruokkii masentuneen kontrollinpuutteen tunnetta. Oravanpyörä on valmis, ja vain odottaa räjähtämistään.

Mä huomaan taas tämän kevään aikana luisuneeni tuohon projektien haalimiseen. Mulla on yksi työ, se on komiikan teko. Ihmisten naurattaminen. Olen siinä jopa kohtuullisen hyvä. Mutta kun paino alkoi taas nousemaan, syytä siitä projektejani, Eli en ole ”kerinnyt”syömään oikein ja liikkumaan, koska mulla on näitä juttuja tässä. Ja joita otin vielä pari lisää. Että saisin jostain onnistumisen tunteita. Nyt kun TAAS putsaan elämääni noista projekteista, huomaan tuon saman tunteen painon kanssa myös palaavan. Ylipaino tuo tunteen epäonnistumisesta, kun en ole saanut painoa pidettyä poissa, ja se taas tuo tunteen etten jaksa mennä mihinkään esim lenkille tms, edes tekemään asialle mitään, vaan menen jääkaapille ja lasten karkkikätköille hakemaan herkkuja. Ja se taas ruokkii masennusta kun kontrolli häviää.

Nyt hyvä lukijani, älä ymmärrä väärin. Mä puhun masennuksestani ja siitä miten tämän kevään aikana huomaan oireiden palanneen. Voin kuitenkin tällä hetkellä kohtuu hyvin. En tarvitse lääkitystä, ja mulla on perhe joka rakastaa mua. Saan tehdä työtä, josta saan onnistumisen tunteita ja olen onnellinen. Avaan näitä tunteitani useimmiten siksi, että jos sulla on joku, joka kärsii masennuksesta, ymmärtäisit hieman mitä hän käy läpi. Tai sinä joka kärsit masennuksesta, ymmärtäisit ettet ole yksin sen kanssa. Tämän taudin kanssa eläminen on jatkuvaa taistelua. Ylämäkiä, ja alamäkiä.

Me selvitään tästä kyllä. Nyt lähden äänestämään. Menen autolla. Koska olen läski. Ja laiska.

Halailkaa toisianne.

-Sampsa-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *