Kevät – Se se on kuulkaa perseestä!

Ystäväni sanoi vähän aikaa sitten hyvin: ”Kevät on meille hulluille vaikeaa aikaa” Ja se on. Voisi luulla ettei ole. Että aurinko ja valon lisääntyminen auttais. Mut ei auta. Kun tulee suoristuspaineita siitä, että pitäis voida paremmin. Ja sit alkaa miettimään, että miksi mä en voi paremmin, ja sit tulee mieleen kaikki mikä on perseestä. Ja lomaillakin pitäis kesällä. Millä rahalla? Ja taas nyppii kuin oravaa aavikolla.

Mä huomaan itsessäni taas pitkästä aikaa masennuksen oireiden paluuta. En ole tännekään kirjoitellut vähään aikaan mitään, kun on ollut niin kova ”kiire”. Mulla mikään kiire ole ollut, vaan olen unohtanut huolehtia itsestäni ja hiljentymisestäni ja oma luonteeni on taas ajanut mut siihen pisteeseen, että huomaan burniksen ja masennuksen oireiden nostavan päätään. Ahdistaa, vituttaa kaikki ja vaikeaa hengittää. En nuku kunnolla, ja kun herään, aivot menee saman tien kierroksilla kaikkia hoitamattomia asioita. Eli en lepää, vaikka nukahtaisinkin. Huokailen paljon, koska tuntuu etten saa happea ja joku Antti Railion kokoinen kaveri istuu rinnan päällä. Terveisiä vaan Antille.

Enkä taaskaan ite nähnyt tätä, ennen kuin vaimoni ärähti mulle. Se on pelottavaa, koska tuo oma enkelini tekee sen äärettömän harvoin. Silloinkin ärähdin takaisin, mutta kun olin rauhoittunut, aloin laittamaan asiaa perspektiiviin. Elämäni kaipaa siis taas muutoksia. Stressinaiheuttajia pois raalla kädellä (mitenköhän tuokin kirjoitetaan? Raa-alla? Raalla? Ralla?). Ja sitten ohjaksia taas enemmän tuonne vaimon suuntaan ja ite matkustajaksi. Se on tässä elämän tilanteessa ÄÄRETTÖMÄN vaikeata, eli jos sun lähelläsi on joku, joka kärsii masennuksesta ja haluaisit auttaa, älä vaadi tuota häneltä. Sen pitää itse olla valmis tekemään. Meillä mä pystyn sen tekemään, koska luotan vaimooni kuin kiveen. Aikoinaan kun komiikan aloitin, niin ymmärsin, että vaikka kaikki sanovat miten paljon MINÄ joudun tekemään työtä, niin meidän perheessä se on hän, joka tekee suurimman työn. Ilman hänen panostaan en koskaan voisi kiertää niin paljon. En voisi tehdä tätä työtä, mitä rakastan. Silloin sanoin hänelle, että jos hän haluaa mun lopettavan komiikan teon niin yksi sana riittää. Ei kysymyksiä, ei mitään. Hänelle on se valta minuun. Ja koska tiedän hänen rakastavan minua, tiedän ettei hän väärinkäytä tuota valtaansa, vaan voin luottaa siihen varauksetta.

Mutta tuo enkelini ei meidän 13v avioliiton aikana olen montaa kertaa mulle ärähtänyt. Ne kerrat saattavat olla jopa yhden käden sormilla laskettavissa. Nyt sen teki, ja se pysäyttää.

Noh, muutoksia edessä. Yksi niistä on se että otan itselleni aikaa kirjoittaa tänne kerran viikossa. Niin kiire ei saa olla, etten omia tuntojani läpi kävis. Lisäksi pari muutakin. Mutta en ole (vielä) siinä kunnossa, että hakisin lääkityksen. Sen aika ei ole vielä. Nyt vielä pystyn tekemään muutoksen itse, koska tiedän miten se tehdään. Näen valoa tunnelin päässä. Saattaa olla, että lasini ovat vaan likaiset, mutta tuota valoa kohden siltin. Täältä noustaan. Jollain aikataululla. Nyt viikonlopuksi Partaharjulle viettämään aikaa ystävien kanssa.

Muistakaan että elämä on kaunis, vaikkei se siltä tuntuiskaan. Syksyllä edesmennyt ystäväni opetti tämän minulle, kerron tästä myöhemmin. Halailkaa toisianne!

-Sampsa-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *